tiistai 13. kesäkuuta 2017

Abattoir Blues

Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä, ei ainoatakaan iljettävän valheen palvelijaa, vaan ainoastaan ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan.

– Johanneksen ilmestys 21:27

Kirjoitin noin vuosi sitten Mikko Joensuun Amen 1 -albumin julkaisukonsertista, joka järjestettiin Helsingin Johanneksenkirkossa. Joensuu esitti jousiorkestereineen ja kirkkourkuineen myös kappaleita silloin ilmestymättömiltä jatko-osilta Amen 2 ja Amen 3. Lupaavalta vaikutti, ja pohdinkin merkintäni päätteeksi:

Miltähän Amen 3:n julkaisukonsertissa tuntuu? Mistä löytyy riittävän suuri kirkko?

Ulkoilmasta, tietenkin. Viime perjantaina Mikko Joensuu juhlisti Amen 3:n julkaisua Sideways-festivaalien päälavalla. Kaivopuiston lentonäytöksen hävittäjät jyrisivät taivaalla, mutta Joensuun spektaakkeli ei ollut muutaman machon häirittävissä. Festivaalikeikkojen tavanomainen kiireen ja ahtauden tuntu puuttui. Ihmisistä aisti vastaavaa hartautta kuin viime vuoden toukokuun kirkkokonsertissa, vaikka käsissä oli ylihintaisia olutpulloja ja katuruoka-annoksia.

Mikko Joensuun soolotuotannon ympärille kiertyvä hype ilahduttaa pitkäkestoisuutensa ja vakavuutensa vuoksi. Amen-levyjen huolimaton kuuntelu on vaikeampaa kuin huolellinen, eikä kenenkään ole mielekästä vain hehkuttaa. Joensuun musiikki ja läsnäolo pakottavat omistautumaan. Naiivisti uskon, että Amen-levyt julkaisutapahtumineen jäävät suomalaisen populaarimusiikin historiaan nimenomaan poikkeuksina, syrjähyppyinä omanlaiseensa syvyyteen.

Amen 3 lienee trilogian painottomin ja hahmottomin osio, jonka kappaleet venyvät yhtä lukuun ottamatta yli kymmeneen minuuttiin. Tälläkin hetkellä joku yrittää käsittää Amen 3:n kosmisuutta, mikä on lohdullinen ja misantropiaa vähentävä ajatus vaikka ei pitäisikään paikkaansa.

Edeltäjiinsä verrattuna Amen 3 etenee vähemmän tekstien varassa. Havahdun sanottavan äärelle vasta päätöskappaleessa ”Pearly Gates”, joka esitteleekin sitten poikkeuksellisen kertovan Mikko Joensuun. Sideways-esityksessä ”Pearly Gates” sai tuekseen totutun jousiorkesterin lisäksi Sibelius-lukion yli kolmekymmenhenkisen tyttökuoron. Absurdin kokoisiin lava-akteihin sisältyy tahattoman komiikan uhka, mutta ”Pearly Gates” pitää mielen vakavana. Joensuu laulaa tuonpuoleisesta risteyksestä, missä ”joistain tulee pyhimyksiä”, ei välttämättä hänestä:

Devil got excited
And with a grin he shook my hand
He said in the heart of my land
There’s something I’d understand

Tekstinsä puolesta “Pearly Gates” voisi olla Robert Johnsonin laulu, ehtaa bluesia. Perjantain versio oli vaikuttavin kokemistani myös siksi, että Ilmestyskirjan kaksitoista helmiporttia tuotiin Teurastamolle eli järjestäytyneen murhan maille. Tappaja, tapattaja ja tapattamisen hyväksyjä – he ovat samaa porukkaa – leikkivät samanaikaisesti jumalaa ja saatanaa. Perjantainen ”Pearly Gates” tuntui muistuttavan paitsi omasta kuolevaisuudestamme, myös tuhansista eläinsieluista, jotka ihminen on näillä kulmilla päättänyt vapauttaa lihasta.

Todellakin:

We’ve all arrived
To be purified


Teurastamo-efekti oli tuskin haettu, millä ei ole merkitystä. Sillä sen sijaan on, että ”Pearly Gates” ja koko Amen-trilogia pakottavat maistelemaan sanoja kuten ”sielu” ja ”kuolema”, pohtimaan rajallisuutta ja tuijottamaan kuiluun. Mikko Joensuun suurtyö on valmis muistuttaakseen, että sinä ja minä emme ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti