perjantai 23. joulukuuta 2016

Ilmestykset 2016

Yksikin uusi ja merkittävä taideteos entisten jatkeeksi on ihme. Vuosikatsauksissa hämmennyn monista asioista, joista eräs on ylitsevuotavuus. Jo ”viisi parasta levyä” tuntuu tuhlailevalta kysymyksenasetteluilta. Toisin kuin äänestyskopissa, taiteessa tulisi välttää vähiten huonojen vaihtoehtojen kannattamista. Ymmärrän jonkinlaisen yhteenvedon houkutuksen ainoastaan suhteessa julkaistavien kirjojen, levyjen ja kaiken mahdollisen määrään. Siksi vuoden viimeisinä päivinä on oltava niukka ja tiukka.

Listaan alle keskeiset vuonna 2016 ilmestyneet laulut, levyt, kirjat ja yhden esseen. Vuoden tärkeimmät ilmestykset ovat, kuten aina, menneiden vuosikymmenten tuotoksia, enkä puutu niihin tässä yhteydessä.

***

– Mikko Joensuun kappaleet ”Closer My God” ja There Used to Be a Darkness” albumeilta Amen 1 ja Amen 2

Molempien melodiat kuulostavat siltä, kuin ne olisivat olleet olemassa ainakin sata vuotta. Jälkimmäisessä vapaudutaan ensin mainitun tuskasta. ”Closer My God” Johanneksenkirkossa ja ”There Used to Be a Darkness” Konepajalla ovat myös vuoden kirkkaimpia live-musiikin hetkiä – vuoden, jonka aikana näin lavalla Ozzy Osbournen ja Robert Smithin.

– Markku Eskelisen proosakirjallisuushistoria Raukoilla rajoilla vastaanottoineen

Ohittamaton, kohtuuton pioneerityö. Vastaanoton vastaanotossa ilmenevä maanisuus saattaa olla Markku Eskelisen arvostettavin piirre.

– David Bowien kuolinalbumi Blackstar ja Antti Nylénin essee ”Minun Bowieni” teoksessa Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet

”Oikean” Bowien kuolema sai merkityksellisemmän ääniraidan kuin Ziggy Stardustin kuolema. Suomalaiset taas saivat etuoikeuden lukea Bowien menehtymistä ja taiteilijakuvaa avaavan esseen, yhden Nylénin parhaista.

– Johannes Ekholmin esikoisromaani Rakkaus niinku

Loputonta dialogia siitä, mikä on pielessä. Yleensä suosin loputonta monologia. Luin Ekholmin ja Eskelisen teoksia samanaikaisesti, ja noina syksyisinä päivinä suomalainen proosa tuntui epätodellisen pätevältä asialta.

– Lauri Ainalan albumi Orpokotijuhlat saarella

Olen kuunnellut tätä vasta parin viikon ajan. Tuskin myöhemminkään kykenen sanallistamaan Ainalan äänitaidetta, mihin olen tyytyväinen. Orpokotijuhlat saarella tuntuu johdonmukaiselta jatkeelta Paavoharjun Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne -albumin syvyyksille. Pelottavan äänitteen luominen pelottavaan maailmaan on aina uroteko.

– Owen Hatherleyn asiaproosateos The Ministry of Nostalgia


En tiennyt kaivanneeni kirjamittaista analyysia “Keep calm and carry on” -julisteen ärsyttävyydestä. Tapansa mukaan Hatherley kirjoittaa paljon arkkitehtuurista olematta kansantajuinen tai vaikea. Myös Jamie Oliverin kokkaukseen ja Ken Loachin populismiin paneudutaan.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivän malja

Minä katselen toisinaan Helsingin satamissa ja puistoissa majailevia kodittomia alkoholisteja tuntein jotka eivät ole mielipahaa sen enempää kuin sääliäkään. Heidän pöhöttyneet, arpiset kasvonsa, likaiset palttoot heidän yllään, heidän kuolemanväsynyt periksiantaneisuutensa ja samalla omalaatuinen heroisminsa jolla he yrittävät hirvittävän sosiaalisen nöyryytyksensä keskelläkin säilyttää ihmisarvonsa rippeet, siinä kaikessa on sekä houkutteleva että luotaantyöntävä vihjaus minuun itseeni: se olisit voinut olla sinä!

[ - - - ]

Vielä jokunen vuosikymmen sitten kuului porvarillisen huumorin tunkiohuuliin tämä ainutlaatuinen törkeys: ”Yksikään sivistynyt ihminen ei ole vielä kuollut Suomessa nälkään.” Tosiaankin, porvarillisessa Suomessa aggressiivinen luokkasolidaarisuus ei ole vielä koskaan sallinut ”sivistyneen” ihmisen joutua asunnottomaksi alkoholistiksi. Suuren taloudellisen lamakauden ajoilta löytyy toisaalta – kuvaavaa kyllä – pari vastakkaistakin esimerkkiä. Itsenäisyyspäivänä minä olin yksi kahdestatuhannesta presidentinlinnan vastaanotolle valitusta. Ilman muuta se saattaa tuntua balsamilta minun nakerretulle itsetunnolleni – mutta ne jotka niin silmiinpistävästi muistuttavat minua täydellisyysyhteiskunnan kovassa röntgenvalossa paleltuvat samanaikaisesti kuoliaaksi Pasilan kaatopaikalla.

– Christer Kihlman: Ihminen joka järkkyi. Suom. Pentti Saaritsa. Tammi 2000 (alkuteos vuodelta 1971). s. 61–62.

Pasilassa ei enää ole kaatopaikkaa. Sinne rakennetaan ostoskeskusta, jollaiset eivät nuku koskaan. Suomen suurin ruokakauppa eli Kannelmäen Kaari-ostoskeskuksen Prisma testaa jouluun saakka ympärivuorokautista aukioloa. Liikkeenjohtaja Ilkka Riiali kertoo, että ajatus alkoi ”puolittaisesta vitsistä, mutta muuttui sittemmin todeksi”.

Tehdään koska voidaan. Kauppojen aukioloaikojen rajoittamattomuutta on perusteltu yksilönvapaudella ja työpaikoilla. On ihanaa, kun iltavuoron päätteeksi tai aamulla matkalla 24/7-kuntosalille voi hoitaa ruokaostoksensa. Lisäksi Suomi lähtee nousuun.

Asian miinuspuoli on niin ilmeinen, että siitä ei oikein viitsitä puhua. Joku istuu kassalla kello 04.30 ja lukee leipäpussista viivakoodin. Jonkun vapautta suunnitella arkea ja juhlaa rajoitetaan, eikä tuo joku ole yksittäistapaus. Kaupan alalla työskentelee noin neljännesmiljoona suomalaista.

Kansanedustaja ja kirjailija Anna Kontula puhuu aiheesta Kalle Haatasen mainiossa haastattelussa. Luen Kontulan tuoreen Luokkalaki-pamfletin viimeistään joulun pyhinä, jolloin, edelleen, jotkut lukevat viivakoodeja Kannelmäessä.

Jos hallituksen esitys menee läpi, vapautuneessa kaupassa myydään pian myös vapautuneempaa alkoholia. 4,7 prosentin vahvuusrajoituksesta siirrytään 5,5 prosenttiin. Toisin sanoen A-olutta saisi kaikkialta mistä nyt keskiolutta. Lisäksi muun muassa Alkon aukioloaikaa pidennettäisiin tunnilla, ravintolat saisivat myydä juomia mukaan ja nykyisestä anniskelulupa-asteikosta luovuttaisiin.

Alkoholilain uudistus on voimakkaasti liberalisoiva, ja sitä perustellaan tutuilla argumenteilla: vapaus ja eurot, miksei myös ”askel kohti eurooppalaista juomakulttuuria”. Kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen toistelee Yleisradion A-Talk-ohjelmassa uljasta käsitettä ”kansalaisvapaudet”. Niitä on tähän mennessä poljettu, kun vahva lonkero on täytynyt hakea Alkosta, joka yleisimmin sijaitsee samojen ulko-ovien sisällä kuin ruokakauppa.

Viinihän on jo ”maitokaupassa”, oletteko huomanneet? (Entä oletteko huomanneet, kuinka karmea termi ”maitokauppa” on, vaikka sitä edelleen käytetään journalistisissa teksteissä?)

Jaana Pelkosta ei pelota eikä pelota hänen äänestäjiäänkään, sillä heille alkoholilainsäädäntö näyttäytyy joutavana holhousverkostona. Kunnon kansalainen osaa kyllä huolehtia itsestään. Entinen raittiusasialiike kokoomus on osittain oikeassa halutessaan purkaa viinanormeja. Yhteiskuntarauha ei järky, jos ylempi keskiluokka päästetään Alkoon puoli yhdeksältä illalla tai täydentämään ruokaostoksiaan vahvoilla pienpanimotuotteilla.

Samalla saunakaljan voimakkuuden kasvu aiheuttaa merkittäviä kansanterveydellisiä ongelmia. Tästä A-klinikkasäätiön Kaarlo Simojoki muistuttaa A-Talk-pöydän toiselta puolelta. Oma lukunsa ovat ne, joilla homma ei ole alkuunkaan hallussa. Satamissa ja puistoissa korkataan jatkossa vahvemmat krapulaoluet, sillä mikrotasolla lähikaupan valikoima ratkaisee. Simojoki viittaa myös ruokakauppaan siirtymässä olevien niin kutsuttujen limuviinojen tuhoisasta vaikutuksesta nuorten juomiseen. Viime vuosina nuorison alkoholinkulutus on laskenut, mutta Simojoen mukaan on ennenaikaista puhua pysyvästä muutoksesta. Saatavuuden lisäämisellä tämäkin käyrä saadaan nousuun.

Samassa yhteydessä Simojoki esittää huomion, josta ainakaan Kontula ja Kihlman eivät ylläty: nuorten laskenut alkoholinkulutus on kohdistunut pääosin hyvätuloisten perheiden lapsiin. Eli niihin, joilla on muutenkin edellytyksiä huolehtia itsestään. Lakiuudistuksen puolustajat vetoavat mielellään muutoksen maltillisuuteen, mutta kokonaiskulutus kasvaa joka tapauksessa. Sen osoittavat historia ja tutkimustieto.

Ja haittoja valuu alas. Osalle kansasta kyseessä on kulinaristinen bonus, osalle taas ratkaiseva vauhdittaja kohti entistä ongelmallisempaa päihdekierrettä. Välimaastossa satojentuhansien kunnon kansalaisten maksat kuormittuvat hiukan enemmän kuin ennen.

”Sivistynyt ihminen” ei vuoden 2016 Suomessakaan joudu asunnottomaksi alkoholistiksi. Taksimatkallaan kotiin itsenäisyyspäivän vastaanotolta hän on vapaa pysähtymään vaikka ruokakaupassa. Joku on vapaa palvelemaan häntä.

Toivotankin vapautta pursuvaa 99. itsenäisyyspäivää Suomelle. Siteeraan lopuksi kouvolalaista Jukka Yrjölää, joka ilmaisee Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa (3.12.2016) uskonsa alkoholilain uudistukseen:


Usein surkutellaan alkoholin suurkuluttajien kohtaloa. Kukaan ei väkisin kaada viinaa toisen kurkusta alas – se on itsestä kiinni. Alkoholinkäyttö on siistiytynyt, mutta eihän kansaa täysraittiiksi saada. Pitää vain uskoa tulevaisuuteen.